Kävin viime torstaina kuvaamassa Niklaksen ja Viivin wanhojentansseja, ja kuvatessani niitä tunsin sekavia onnellisuuden ja ilon sekä etäisen kateuden ja katkeruuden tunteita. No, pääsin valssaamaan kuitenkin Niklaksen sekä Taijan kanssa (Taijaa vein, olinhan herrasmies) ja jännitin kestääkö tehdyt kampaukset. Ilmeisesti aamukuuden heräämiset kannatti sillä tukat oli ja pysyi (Taijalla jopa yön yli, siloteltavaa ei ollu ees paljoa) ja sain olla ylpeä kampaaja. Ehkä mäki vielä joskus tanssahtelen jossain tommosissa - kannatan yhä sitä bileideaa missä kaikki tanssittomat hommaa hulppeet mekot ja sit hulppeiden mekkojen kanssa pyörähdellään ympäriinsä huvin vuoks. Kelpais mulle.
Translation: I was taking photos of Niklas's and Viivi's prom dance. I was feeling happy an all, but at the same time this little twinge of bitterness swelled up inside me. Oh well, at least I got to dance a little bit w/ Niklas and Taija. I also was little nervous about how well my hair updos will last, but they were fine! I guess waking up 6 o' clock wasn't so bad idea after all then.
Maybe someday I will dance around in that kind of prom dresses - still stirring up that party idea where everyone who hasn't had a prom dance will buy a prom dress and then we can all be pretty in our dresses. I'd love that.
Cause it's a bitter sweet symphony this life
Trying to make ends meet, you're a slave to the money then you die
I'll take you down the only road I've ever been down
You know the one that takes you to the places where all the veins meet, yeah
♥
Sasse
