perjantai 25. kesäkuuta 2010

I'm a sinner I'm a saint

Okei okei en oo päivittänyt abouttsabout x1000 vuoteen ja sillattiis, mutta fakta on ettei mulla edes ole kuvia mitä tänne päivittää. Kesälomalla ei ole tapahtunut mitään erityisen-jännää-blogipäivitettävää, asioita tapahtuu muttei kauheasti sellaisia mistä olisi oikeasti jotain tosi fiksua ja filmaattista asiaa. Okei mulla olisi ollut kuva yhden Kallen hiuksien suoristamisesta, mikä olisi voinut olla hyvinkin kiintoisa kuva henkilön tunteville, mutta ei muuta.

Lallallaa satatekstiä turhaa selitystä. Mutta, asiaan!

Aattelin nyt valaista tässävälissä faktaa että oon kattonu elokuvia lähiaikoina aika paljon oman mittapuuni mukaan, sillä oon ite nii huono kattomaan yksinäni leffoja. Onneks mulla on semipaljon leffanörttiystäviä jotka painostaa kannustaa mua kattomaan kanssaan leffoja! Hahaa. Eli tämmösiä on tullu katottua lähiaikoina;

Kuka tunnistaa? Leffa siis Kick-Ass, oli ihan hyvä, tän jopa kattelin ihan yksinäni.

Tää aka. Ninja Assasin katottiin Millin, Jonnan, Henkan ja Tonin kanssa. Oliks joku muu mukana, can't remember? Palla tais loppuvaiheilla saapuu myös mukaan joukkioon.

Samalla porukalla myös tää, The Road.

Se7en katsottiin Niken kanssa niillä kun hengailtiin.

Sitten taas kun Niken kanssa hengailtiin meillä katsoiltiin Eternal Sunshine Of The Spotless Mind aka. Tahraton Mieli...

 ...ja Boondock Saints johon Nikke suoraansanoen rakastui palavasti. Siistiä on, että noiden leffassa lausuma rukous on A Day To Remember - 1958 biisissä.

Niken lähdettyä päädyin itse katsomaan taas Girl, Interruptedin aka. Vuosi Nuoruudestani. Tästä leffasta mulle jää aina aika syvät fiilikset tai äh en osaa selittää.

Nyt pitäisi vielä illan mittaan katsoa nää elokuvat, saa nähdä jaksanko vai meneekö telkkarin ääressä nukkumiseksi, mutta;

 Eli toisinsanoen olisi American History X ja Dancer In The Dark katsottavana vielä.

Tästä päivästä ei oo mitään kuvamatskua, oon pakkaillu ja kävin hengailemassa nurkkiksen kanssa. Oli kivaa ja vielä siistimpää oli se että vaikka mulla oli liian vähän rahaa, taksimies vei kotiin asti ja toivotti vielä hyvät illat. Oli mukavaa!
Mutta ai miksi mä olen pakkaillut? Sen takia, että meen Prometheus-leirille apuohjaajaksi ensviikoksi. Leiri on virallisesti 27.6-4.7 mutta me tiimin kanssa mennään paikan päälle jo huomenna, että saadaan valmisteltua vielä pari juttua. Oma leiri oli 2008 vuonna, mut nyt vasta sain aikaseks kouluttautua apuohjaajaks. Infoksi vaan et protuleiri oli itelle ihan mieletön juttu, ja kannustan kaikkia käymään ketä edes vähän kiinnostais. Voin kertoa että jos protua ja riparia vertaa, toi vie ihan 10-0! Mutta lisääää tääällä;
Klikkaa kuvaa päästäksesi nettisivuille

 Muttajoo, semmosta tälläkertaa, palaillaan sitten varmaan asiaan leirin jälkeen. Heipähei! Paitsi enpäs sano heippoja ihan vielä, vaan heitän musasamplen tähän väliin koska koska tää soi mun päässä ja ihan törkeen rasittavaa!


JANIS JOPLIN - MERCEDES BENZ

"Help me; I broke apart my insides
Help me; I've got no soul to sell
Help me; the only thing that works for me
Help me get away from myself"

SASSE

3 kommenttia:

Malla kirjoitti...

Ähh sulla on täällä blogi täynnä kuvia kivoista miehistä. :(( ps. Dancer in the Dark on sit ylisuru... en oo ikinä itkeny minkään leffan aikana nin paljon.

henns kirjoitti...

Mulla on ihan hirvee himo päästä protulle kun luen kaikkien protujuttuja, ää!

Sasse kirjoitti...

Malla: Äläpä se oli kyl kunnon yhyy yhyy. Kelasin lopussa niit musikaalikohtii mut eiiiiiiii se loppu yhyy yyhyyy.
henns: Mene, on ihan paras kokemus!