sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Need some air, need some space



Lauantai-ilta venyi viiteen asti yöllä kun katsottiin Never Let Me Go ja The Jacket. Saunassa oli superkuuma ja taidettiin viettää enemmän aikaa vilvotellen kuin itse kys aktiviteetin parissa. Yksi wanhojenkampauskin väännettiin harjoitukseksi, nyt hiljaa etäisesti kaipailen yhteydenottoja muilta tukkaa kaipaavilta.


Tänään on ollut jumittava päivä askartelun sekä Sherlockin ja Watsonin seurassa. Harmittavasti seuralaiseni tulevat nyt olemaan määrittelemättömän ajan kadoksissa, joten lemppaan heidät siksi aikaa ja siirryn toisaalle Briteissä hieman nuorempaan seuraan.


Kimalleliimat ei ole ystäviäni (totesin taas kerran tänään), mutta onneksi ulkona on ollut kaunis sää. Huomenna olisi edessä yhtien pidennysten poisto ja jotain operointia omalle päälle, olenhan tällä hetkellä varsin karoteenipitoisen juureksen värinen.


Näyttää siltä että tulevaisuudessa siintää kolme keikkaa joista yksi sijoittuu ensi tiistaille, sekä näyttää siltä että joudun kohta lähtemään risteilylle yksin kun kesästä lähtien yrittänyt päästä laivalle ja/tai Tallinnaan ja kaikki operaatiot luuhistuu. Nyt olen vakaasti päättänyt että menen, yksin vaikka jos ei kaksin. Tai sitten karkaan yksinäisenä johonkin Helsingin baariin ja itken itseni uneen.

Translation: It's beautiful outside, I want to go to a cruise or to Estonia. Glitterglues don't like me and I watched last available ep of Sherlock so I switch to Skins and Doctor Who. Next tuesday is Get Infected tour and other two gigs are coming. We watched  Never Let Me Go and The Jacket yesterday night. I'm a carrot.

And even though I don't need you
You're clearly the best thing that happened to me
We should be happy ever after, happiness and laughter
What a natural disaster
Sasse

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan vaalea huone, kelpaisi!

Sasse kirjoitti...

Henna Jep, siksi sen maailailinkin vihreästä pois

Anonyymi kirjoitti...

mitenkä saat ton kuvavälin tollee et ne on yhes? ihana blogi :>

Sasse kirjoitti...

Ano eti kohta .post img, table.tr-caption-container { ja copypastee alla oleva ritirimpsu siihen:
.post img, table.tr-caption-container {
margin: -4px;
padding: 0px;
border: 0px solid $borderColor;

Ange kirjoitti...

Voi sun hiukset on niin hienot.

Sasse kirjoitti...

Ange Kiitos kiitos!