torstai 13. toukokuuta 2010

When it's quiet, does he hear me?

Hei kaikki ihanaiset lukijat! ♥

Nyt on ollut ihan tosipaljon tekemistä eikä sen takia ole tullut postailtua, mutta nappasin itseäni niskasta kiinni ja teen postauksen nyt. Edessä on sitten melkosen paljon kuvia, että varautukaaa.


Maanantaina ei oikeestaan tapahtunut mitään jännää - koulussa testailtiin muotoilutuotteita ja silleen, tytöt villiinty niitten mömmöjen kanssa ja siis oikeasti, sen käsittelyn jälkeen oli ihan fiilis etten oo käyny suihkussa sitten kahteen vuoteen. No, noi onneks korvas ja pesi sitte kunnolla syväpuhdistavalla mun hiukset ettei jääny ylimääräsyyksiä sinne. Sitten sen jälkeen pesin Riinan hiukset, tein sille kunnon überhoitojutut (rakennepaikkaavaa, värihoitoo yms.) ja suoristin ne.



Tiistaina sitten oli koulua vaan kahteentoista, siellä tehtiin luuppinutturaa, eli tollasta nutturakampausta missä noi osiot menee tollasiksi "luupeiksi". Ylhäällä kuvassa ensimmäinen harjotus, yllättävän hyvin onnistui huomioonottaen että olen oikeasti ihan käsi noitten kampausten tekemisessä - tai no, ei sinänsä, mutta mulla ei ole yhtään perheenjäsentä tai sitten kaveria jonka kanssa useammin hengaan jolla olisi olkapäämittaa pidemmät hiukset = kan inte harjotella mihinkään. Tykkään tästä asukokonaisuudesta, paita siis se mun Gina Tricotista 2.90€ hintaan kotiuttamani paita, joka siis nyt yhtäkkiä pyrki mun suosikiksi.
Sitten koulun jälkeen lähdettiin Erikan kanssa koulusta kohti Schwarzkopfin (JES VARMAAN ENSIMMÄINEN KERTA KUN KIRJOTAN TON EKALLA KERRALLA OIKEIN) tukkua ja emotionia, siitä bussiin ja lähdettiin kotioppäi. No, kotikeskustassa Erikalle iski kauhee nälkä mutta rahapuutos, joten ostettiin puoliksi paketti lihapullia ja syötiin ne kylmänä kurkkumajoneesin kanssa. Haha! Tosiaan, Erikan lähdettyä menin kirjastoon venailemaan että Nikke pääsisi koulusta, ja siitä sitten mentiin Niken kanssa meille mistä nyt ei ole sen erikoisempaa kuvamateriaalia.


Tänään koulussa meni leppoisasti, tein yhden leikkausasiakkaan heti aamusta ja iltapäivä olikin kampauksentekoa, missä oikeastaan vaan harjoittelin tota perusponinhännän laittoa kun en ehtinyt koko kampausta tehdä kun piti lähteä vähän etuajassa pois koulusta.


Tosiaan, päädyttiin sitten keskustaan istuskelemaan isolla porukalla (porukassa mm. Tommi, Hemu, Eelis, Ida, ja muita joiden nimiä en just nyt muista!) aurinkoon lämmittelemään! Tänään oli ihan tosihyvä ja ihana sää ettei mitään rajaa. Maistoin kesän ekan mansikan (kylläki oli espanjalainen mansikka, noh, ei voi mitään, ei saa olla rasistinen), ja syötiin porukalla viinirypäleitä + kermavaahtoo, sekä sit tarjosin Tommille & itelleni mansikkapirtelöt Hesestä. Nomnom!


No sit loppuajasta vähän hajaannuttiin ja hengailtiin semmosella minä, Nikke, Tommi, Eelis, Kappe, Kia ja Ida porukalla, josta sitte Kia pakeni tossa yhessävaiheessa. Pojat kuitenkin piti pienimuotosen lumisodan siinä yhessävaiheessa (mikä oli aika cool noin hyvällä säällä) ja Nikke ja Kia pisti pitin pystyyn ja otti hittiä aika paljon siinä samassa. Sitten me hengailtiin loppuporukalla noiden omituisten tynnyrijuttujen päällä ja laitettiin Ida tonne putkiloon (taino, se meni sinne eikä päässyt pois), ja lähettiin palloilemaan ympäriinsä. Oli tosi lämmin koko ajan! Kun sitte jäätiin Niken kanssa kahestaan nii istuskeltiin hetki jäätelökiskan vieressä hengailemassa, josta sitte mentiin leikkipuistoon keinumaan.

Jos joku tänpäivän seuralaisista lukee nyt tätä, niin kiiiiiitooooos oli ihan törkeen mukava päivä vaikka mun valkoset tennarit oli viherharmaanruskeet kotiin tullessa yms!

Sit semmosta että oon kuunnellu taas paljon taas Crystal Castlesia ja Lifehousea, mitkä on aika semmosta kesämusiikkia mulle, tai siis vähän erilaisempaa kuin taas koko talven kuunneltu musa, että laitan tästä teille nyt pari biisiä kuunneltavaksi jos kiinnostaa!

CRYSTAL CASTLES - D ( /RADIO FIREWORKS / TUESDAY)


LIFEHOUSE - AM I EVER GONNA FIND OUT

Semmosta tälläkertaa, hyvää helatorstaita kaikille, nähdään taas päivityksien merkeissä!


"It's gonna be a hard day
Don't panic, don't panic
We are hanging here"


-Sasse

Ei kommentteja: