torstai 7. lokakuuta 2010

That it's all just in my mind

En taidan jaksaa nyt kauheen tarkkaa selostusta tehä, joten saatte kuvia hyvin useilta viimepäiviltä höystettynä kuvateksteillä:

Oon harrastanu ahkeraa kokeeseenlukemista näitten hullujen kanssa

Käynyt myös meikkaustunneilla

Levitellyt tavaroita yleisesti ympäriinsä aka. laskenut prosenttilaskuja ja lakannut kynteni

 Ottanut random automatkakuvia aamuisin ja iltapäivisin

Käyny tsekkaamassa Kiasmassa Damien Hirstin ja kumppaneiden teoksia Cream näyttelyssä.

Nähnyt Nikkeä Helsingissäpäin

Kuvannut itteäni Kiasmassa

Ja kuvannut muita studiossa, sekä meikannut viimeisen mallin aka. Sannan.

Oon myös tehnyt 50-sivusten yritysopin liiketoimintasuunnitelman, ehostuksen portfolion ja leikkauksen portfolion. Tänään alkoi uusi jakso koulussa ja värjäåännyin tummanruskeaksi. Siitä kuvaa joskus kun jaksaa, tänään ei kykene. Oon myös poistanut juttuja koneelta, saanut hiustenleikkurahan ja suunnitellut siskon uutta hiusväriä. Pitäisi hommata Niken lahja (sillon synttärit 28.10!), havaita että mulla on oikeasti tiistaina synttärit (unohdin sen tänään, taas), kutsua sukulaisia jonkinnäköiselle kahvitushetkelle ja pakkailla tavaroita kun meen huomenna Sannalle.
Joo, nothin else, ylihuomiseen tai jotain vastaavaa!


"Cut me up and wear my skin
Show me how to live
Tear me down, clean me up
Just fill my f***ing cup
Just help me find a way"
SASSE

Ei kommentteja: